(Aegopodium podagraria,
engl. ground elder, herb gerard, bishop's weed, goutweed, and snow-in-the-mountain).
Vuohenputken suloinen suppulehti on varhaisimpia villivihanneksia ja sitä voi korjata jo aikaisin toukokuussa.
Heleät ja vielä supussa olevat lehdet sopivat täydellisesti vihersalaatteihin ja smoothieihin, maku ja suutuntuma ovat silloin parhaimmillaan. Myöhemmin jo avautuneita (kuitenkin vielä suht pieniä) ja tumman vihreitä lehtiä voi käyttää mainiosti esim. patoihin ja muhennoksiin- ja maku on edelleen erinomainen. Esimerkiksi Englannissa kasvia käytetään lähes kukintaan saakka nimenomaan patavihanneksena. Kukintaa kohden lehti kitkeröityy ja sen rakenne puutuu. Kukinnan aikana/jälkeen lehdet omaavat myös laksatiivisen vaikutuksen. Vuohenputkikasvustoa säännöllisesti leikkaamalla (eli keittökasvina käyttämällä) saat nuorta kasvustoa pidemmän aikaa.
Vuohenputki on uskomattoman monipuolinen ja elinvoimainen villivihannes, jonka pehmeitä, nuoria lehtiä on käytetty kevätvihanneksina jo ainakin antiikin ajoista halki keskiajan. Vuohenputki sopii loistavasti silputtuna salaatteihin, keitoihin, muhennoksiin, patoihin, yrttileipiin ja -sämpylöihin, piiraisiin, ohukaisiiin ja valloittaviin viher/marjapirtelöihin! Vuohenputki voidaan valmistaa pinaatin tai kaalin tapaan ja se sopii erinomaisesti erityisesti tomaattiruokiin. Upea tapa hyödyntää puutarhan viehkeää vihervoimaa myös talvella on kuivata vuohenputkenlehtiä viherjauheisiin tai maustesekoituksiin. Nuoret lehdet kuivuvat nopeasti esim. Sopu-kuivurilla viimeistään 3 tunnissa. Vuohenputkea voi myös pakastaa tuoreena tai kiehautettuna. Lehdet sisältävät mm. C-vitamiinia.
Myös Elias Lönnrot mainitsi vuohenputken ravintokäytön Flora Fennicassa " Lehdet keväällä hyvät kaaliksi ja pinaatiksi kelvollisia".
Vuohenputken maavarret rönsyilevät laajalle muodostaen tiheitä kasvustoja, maata muokatessa katkeilevien maavarsien pienetkin palat riittävät uuteen kasvustoon. Vuohenputki on siis vaikea hävitettävä kukkapenkistä tai kasvimaalta- ja täten vihattukin kasvi. Mutta älä suotta lotraa puutarhaasi RoundUpia ja kuluta kallisarvoista energiaasi taisteluun vuohenputkea vastaan- Muuta näkökulmaasi: nauti vuohenputkesta, epäilemättä eräästä maailman vaivattomimmasta ruokakasvista. Ja onhan vuohenputki ravintokäyttönsä lisäksi valkeine kukintoineen kaunis kasvi, jota on kuljetettu Pohjois-Amerikkaan saakka koristekasviksi.
Rohtona vuohenputkea on käytetty perinteisesti kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin sekä rauhoittavana rohdoksena. Lajin tieteellinen nimi onkin johdettu kihdin kreikankielisestä nimestä podagra. Arvellaan, että keskiajalla vuohenputkea on saatettu levittää aivan tarkoituksella lääkekasviksi kihdin hoitoon. Kihdin vaivaama ja kipeä varvas käärittiin murskattujen vuohenputken lehtien sisään. Jos joku tätä testaa, kertokaahan miten tepsii! Nivelvaivoja on hoidettu keitetyistä juurakoista ja lehdistä valmistetuin hautein. On hyvä myös muistuttaa, että kihdissä ja muissa nivelvaivoissa ruokavalio- ja elämäntapahoito ovat äärettömän tärkeällä sijalla.
Opi oikeat tuntomerkit:
Vuohenputki viihtyy lehdoissa, puronvarsilla, metsänreunoissa, laitumilla, pientareilla, puutarhoissa (etenkin kukkapenkeissä), pihoissa, puistoissa, joutomailla. Usein vuohenputki muodostaa runsaan maton.
Vuohenputki on helposti sekoitettavissa samannäköisiin sarjakukkaisten heimon kasveihin, joista osa on kiistatta erittäin myrkyllisiä, kuten hukanputki (Aethusa cynapium), myrkkykatko (Conium maculatum) ja myrkkykeiso (Cicuta virosa).
Näiden tuntomerkit ja erityisesti kuvat kannattaa kerrata Luontoportin-sivuilta, lyhyt kertaus myös alla. Tuttu karhunputki (Angelica sylvestris) muistuttaa myös vuohenputkea, mutta se on vaaraton ja koko kasvia voidaan käyttää ravintona- vaikka moni suosiikin mieluummin vuohenputkea.
Koska nuoret suppuisat aluslehdet kerätään toukokuussa hyvin pieninä, erehtymisen vaara voi olla tottumattomalle suuri. Kun opit varman tunnistuksen ja oikeat poimintaperiaatteet, on vuohenputkesta suunnattomasti iloa kevät- ja kesäkeittiössä. Vinkki: osallistu villiyrttikoulutukseen, etsi lähipiiristä villiyrtit tunteva henkilö tai seuraa kasvuston kehitystä rauhassa kesän yli tuntomerkit tarkistaen, kerää sitten tunnistettua kasvia seuraavana kesänä samasta paikasta.
Näköislajikertaus:
Myrkkykatko: epämiellyttävän haju, varren sinihärmeinen, punaisten täplien kirjoma tyvi.
Myrkkykeiso: ehkä vaarallisin myrkkykasvi, hyvin yleinen. Tuoksu ja maku eivät varoita myrkyllisyydestä vaan ovat miellyttävät: varsi ja lehdet tuoksuvat tillille, maistuvat persiljamaiselle, eniten myrkkyä sisältävä juurakko haisee sellerimäiselle ja maistuu makeahkosti palsternakkamaiselle. Myrkkykeison tyypilliset kasvupaikat ovat rehevien vesistöjen matalassa rantavedessä.
Hukanputki: Kasvaa lähinnä aivan eteläisessä Suomessa. Persiljaimainen lehti muistuttaa myös hyvin paljon koiranputkea. Lajin paras tuntomerkki on laakean kukinnon jokaisesta pikkusarjasta riippuva, hyvin tunnistettava kolmen suojuslehden ryhmä. Kts. kuvat Luontoportista.
Karhunputki: vaaraton, kasvaa yksittäin, varressa on tavallisesti punertavaa väriä, alimmat lehdet ovat yleensä kolmeen kertaan parilehdykkäiset, kukinto on valkoinen tai punertava ja pikkusarjat ovat suojuslehdelliset.